Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan?

Siinähän ne tunnit sitten kuluvatkin, kännyköiden kanssa askarrellessa!

Moi taas!

Tälle pallonpuoliskolle kuuluu edelleen hyvää. Kuten aikaisemminkin sanottua, kaikki menee paremmin, kun olen tottunut rutiineihin ja tapoihin. Olen saanut parempia kavereita, tutustunut perheeseen paremmin ja pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin, jolloin voin olla enemmän oma itseni. Pari kolme viikkoa olen kärsinyt ankarasta sarkasmin ja vitsien heiton puutetilasta, mutta nyt uskallan heittää sarkastisia kommentteja tietyille tyypeille, mikä on ihan mahtavaa! Mun kaveriporukka on kyllä kova kertomaan vitsejä, mutta niitä mä en vieläkään tajua, kunhan nauran silloin kun muutkin nauravat ja sanon hymysuin "No entiendo nada, en ymmärrä mitään!". 

Viime päivät ovat kuluneet ihan normaaleissa merkeissä, arjen pauloissa. Torstaina olin salilla ja opiskelin vähän mantsaa suomeksi netistä. Perjantaina tein mantsan kokeen koulussa (siitä kokeesta piti maksaa joku 15 senttiä, koska opettaja oli hankkinut koepaperit) kaverin käännösavulla. Koekäytännöt ovat nekin hieman erilaisia täällä: opettaja rupatteli oppilaiden kanssa, välillä käännytään kaverin puoleen tsekkaamaan joku vastaus. Nimetessäni mannerlaattoja yhden nimi pääsi unohtumaan, mutta ei hätää! Käännösapuna toiminut kaveri tietenkin tarkisti sen vihkostaan. Lopputuloksena odotan koenumerokseni jotain täysien pisteiden lomasta, kiitos mantsa 1-kurssin Suomessa!
Perjantai-iltana meidän pari kaveria tuli tänne meille joksikin aikaa sekoilemaan, minkä jälkeen lähdettiin totuttuun tapaan plazalle moikkaamaan muita kavereita. Illemmalla oltiin taas vähän niin kuin isoskoulutuksessa (ilman sitä koulutusta), hengailtiin kirkolla ja tutustuttiin uusiin ihmisiin.

Lauantaina meidän perheen sanomalehdellä oli synttärit, joten vietettiin niitä. Näin pari uskomatonta tanssiesitystä ja kunnon argentiinalaista folklore-musiikkiesitystä, söin jännittäviä ruokia ja jouduin taas kerran tanssin pyörteisiin. Illalla kiersimme keskustassa ympyrää, ostettiin mulle parit rannekorut ja paidat ja yöksi mentiin syömään äidin veljen meksikolaiseen ravintolaan. Sain mm. vihdoinkin avattua suomalaisten keskustelukulttuuria ja täten myös selitettyä miksi en itse ole se äänekkäin tyyppi ruokapöydässä: a) en osaa sanoa kaikkea mitä haluan, b) en halua keskeyttää muiden puhetta koska oon suomalainen, mutta se on täällä edellytys kuulluksi tulemiselle ja c) en ymmärrä mitä puhutaan. Varoittelin kyllä perhettä, että odotelkaas vaan pari kuukautta, sitten höpötän ihan niin kuin tekin!

Tänään ollaan oltu perinteisellä sunnuntailounaalla isovanhempien luona, ja äsken otin parikymmentä minuuttia aurinkoa pihalla 36 asteen lämmössä. Täytyy myöntää että kyllä täällä tarkenee!

Hyvää viikon alkua, halit Suomeen!