tiistai 7. helmikuuta 2012

exchange cam

Tein eilisiltana App Storea selaillessani loistavan löydön. Argentina-hakusanalla esiin tupsahti AFS Argentiinan julkistama AFS Exchange Camera. Sen kummempia miettimättä latasin sen ja tämän päivän olenkin ollut, noh, koukussa siihen.

1. Hong Kong, Kiina. 2. Thaimaa.

Ideana on siis se, että otat kännykällä snapshotin  ympäristöstäsi ja lähetät sen eteenpäin. Samalla, ikään kuin vaihtokauppana saat jonkun muun ottaman snapshotin ihan mistä vaan. Kuvan yhteydessä näkyy lähettäjän etunimi ja kuvan ottamiskaupunki. Pääset myös katsomaan kartasta, missä päin maailmaa tuo mysteerikaupunki on. Saamasi kuva tallentuu myös puhelimen muistiin (mutta kaupunki tai lähettäjä ei, harmi!).

3. Amerikka. 4. Thaimaa

Tosiaan, vaikka olen käyttänyt kyseistä sovellusta vasta tänään ensimmäistä kertaa, olen vaihtanut jo monta kymmentä kuvaa. Itse olen kuvannut lähinnä lumista Helsingin katukuvaa, mutta pari kuvaa koulusta ja ruoasta eksyi myös mukaan. Vastalahjaksi olen saanut kaikenlaista laidasta laitaan: puoli vahinko-otoksia, nättejä maisemakuvia, ruokakuvia, urheilukuvia, kotikuvia, naamakuvia... Helmiäkin on löytynyt; osa niistä tässä postauksessa kuvituksena!

5. Buenos Aires, Argentiina 6. Thaimaa

Kuvia voi tosiaan tulla ihan mistä päin maailmaa vain. Itse olen saanut kuvia Thaimaasta, Argentiinasta, Kiinasta, Saksasta, Itävallasta, Kolumbiasta, Meksikosta ja Amerikasta. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että suunnilleen joka neljäs kuva tulee Argentiinasta (mikä ei sinänsä ole yllätys, jos kerran tuo sovellus on AFS Argentiinan tekemä). Olen muutamia kertoja törmännyt jo samaan lähettäjään, mutta koska henkilöistä ei jää mitään merkkiä minulle, ei se haittaa. 

7. Saksa. 8. Rosario, Argentiina 

En ole ihan satavarma miten sovellus toimii; saako minulle kuvan lähettänyt tyyppi minun kuvani, ketkä käyttävät sovellusta yms. Olisi kiva saada myös säilytettyä kuvat sovelluksen "sisällä" lähettäjineen ja kaupunkeineen, sekä saada kontakti muihin käyttäjiin. Tyydyn kuitenkin toistaiseksi tähän, koska kuvien saaminen on niin kivaa! Erityisesti ne Argentiinan yksilöt lämmittävät mieltä :)

9. Dominikaaninen tasavalta. 10. El Salvador de Jujuy, Argentiina 

Jos kiinnosti, lataa tämä ihmeessä jos iPhone löytyy! 


9 kommenttia:

  1. hei vähäks toi on siistiii ! :D Voikohan ton lataa vaik toi ei oo mun järjestö :o :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta kai voit! :D ei kukaan tiie että oot exploriukselta ;)

      Poista
  2. vou vähän siistiä! :D jos mul ois iphone ni lataisin ton mut ei oo! :( :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii toi on nii kiva! tosin en jaksa enää lähettää ku ehkä yhen kuvan päivässä :D

      Poista
  3. Vähä ihana!! Voisin melkee ostaa iPhonen pelkästää ton takia :DD ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin! :) kannattaa, siinä on paljon muutakin kivaa!

      Poista
  4. nyt mäki latasin tän :)) vaikka oonki stslläinen:D

    VastaaPoista