Moikka!
Mulla ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa, kunhan ajattelin ilmoittaa hengissä olostani täälläkin. Arki on tasoittunut aika lailla, eli useimmiten vietetään kaikki arki-illat kotona. Täytyy myöntää, että välillä tylsyys iskee, kun en pääse esimerkiksi lenkille eikä sisällä ole paljoa tekemistä, mutta ehkä tämä tästä! Siksi täälläkään ei paljon liikettä ole näkynyt, kun kuvia tai kertomista ei ole ollut.
Argentiinassa oon viettänyt jo suunnilleen kuusi viikkoa, ja johan on aika lentänyt nopeasti! Joka päivä ihmettelen päivämäärää jonka kirjoitan milloin koulun kansioon ja milloin päiväkirjaan, "ei vielä voida olla lokakuussa!". Kuudessa viikossa on tapahtunut muutoksia, tietenkin. Espanjani on jo jokseenkin sujuvaa, ymmärrän paljon paremmin kuunnellut keskustelut, elekieli ja maneerit ovat ottaneet paikkansa ja olen löytänyt oman paikkani niin kaveriporukoissa kuin perheessäkin.
Koti-ikävä on aina välillä päällä, joskus enemmän, joskus vähemmän. Ihmisten lisäksi kaipaan useimmiten jotain ruokaa tai paikkaa. Välillä sitä, että pystyn ilmaisemaan itseäni täydellä sanavarastolla, tai sitä, että tiedän tasan tarkkaan miten tulee toimia. Vaikka vaihtarina oleminen on itsenäistymistä, on ajoittain olo kuin vauvalla.
Viikonloppuna minusta tuli viimeinkin julkkis! Osallistuttin pyöräilytapahtumaan, minkä jälkimainingeissa mut bongattiin meidän perheen omistaman sanomalehden haastatteluun. Noh, seuraavana päivänä (ja joka päivä sen jälkeen) joku kertoi nähneensä mut lehdessä. Ihan mukavan kokoinen juttu siitä tuli, kun kerroin muun muassa siitä, miten me suomalaiset ei välitetä edes kylmyydestä kun me halutaan pyöräillä. En mä kyllä ihan niin haastattelussa sanonut, mutta eipä se mitään! Espanjaa taitavat voivat lukea jutun tästä painamalla.
Huomenna päätetään taas yksi kouluviikko, joka oli kolmatta viikkoa putkeen nelipäiväinen. Maanantaina vietettiin meidän koulun synttäreitä, joten luonnollisesti tunnit oli peruttu. Ettei ihan lekkeriksi olisi mennyt, pidettiin kuitenkin aamupäivällä tilaisuus, jossa minä pääsin edustamaan rakasta kotimaatani lukemalla suomeksi erään rukouksen. Kaveri lähetti jutun jälkeen viestin "kaikki kuuntelivat sua suu auki!". No, onhan siinä oma viehätyksensä; puhua satojen ihmisten edessä kielellä, jota kukaan minun lisäkseni ei ymmärrä.
Huomisiltana meille tulee meidän mahtava kaveriporukka laulamaan karaokea (viime kerralla kuulin vain tyttöjen kilpalaulantaa, mutta tällä kertaa kun pojatkin liittyvät mukaan, laulu on kuulemma kahta kauheampaa) ja syömään mun tekemää suomalaista pullaa. Vähän jännittää, miten onnistun, mutta eiköhän se siitä!
Viikonlopun rasituksia päästään kuitenkin nukkumaan pois maanantaina, jolloin meitä ilahdutetaan vapaapäivällä, joten ehkäpä silloin täällä blogissa tapahtuu taas jotain!
Hyvää viikonloppua!
Moi Evellina! ;)
VastaaPoistaJoraako ne tyypit siellä koulussa jatkuvasti? :D Alkaako sullakin lantio jo liikkua samalla tavalla? Mun tanssimisesta siellä sais ainakin hyvät naurut... näyttää samalta, ku kirjahylly yrittäis zumbata. Eli aika jäykältä...
Käytin google-kääntäjää ton artikkelin lukemiseen. Ei ehkä tullut ihan sanasta sanaan selkeetä tekstiä, mut idea tuli selväksi! Kiva, et pääset kertoilemaan Suomesta kaikkee. Minkä rukouksen muuten luit?
-Oona
Heh joo hyvin oli kirjotettu mun nimi vaikka luettelin sen kirjain kirjaimelta :D
PoistaKaikki kyllä tanssii jatkuvasti, ja mäkin tanssin jo vähän sellain samanlaisemmin kuin nää, mutta en ihan suvereenisti vielä ryhdy tanssiin :D nauroin kauheesti tolle kielikuvalle, olisin ennen voinu kuvailla itteäni samalla tavalla, mutta en mä enää, kun ei kukaan välitä :D
Luin Franciskus Assisialaisen rukouksen, se luettiin 7 eri kielellä :)
Kyllä muakin nauratti tup zumbaava kirjahylly. Ei muuten Oona pidä paikkaansa. Olen nähnyt sen sun afrotanssin.
PoistaVitsit oli kiva nähdä videolla minkälaista siellä on koulussa. Vähän erilainen meno kuin täällä kouluissa :D
VastaaPoistaMä muistan kanssa omalta vaihtarivuodelta, että ensimmäinen kuukausi oli kauheaa pyöritystä. Koko ajan oli jotain ohjelmaa ja tekemistä ja sitten arki tasoittui "normaaliksi".
Ymmärrän myös tuon "vauva-fiiliksen", samanlainen olo koettu oman vuoden aikana....
Innolla jään odottamaan seuraavaa postausta :)
-v-
Eikös, videot tuo aina omaa syvyyttään :)
PoistaJoo, ei ollut mikään "pehmeä lasku", päinvastoin :D
aaaa ihana video :--) määki toivoisin pääseväni argentiinaa! millane kamera sulla on? :) tai millä oot siis kuvannu noi videot?
VastaaPoistahih kiitti! toivottavasti pääset! :)
Poistamulla on canon eos 60D ja joku sonyn pokkarikamera, mutta noi videot on kuvattu iPhonella! :)
Ai mikset voi mennä lenkille? Onks se niinku turvallisuuden takia vai mitä? Mut kiva postaus taas :)
VastaaPoistaJoo, vaikka meidän alue on turvallinen nii mun ei oo silti järkevää lähteä yksin seikkailemaan :/ kiitos!
PoistaKiva postaus ja video. Mietin, että ollanhan sitä Suomessakin pääosin illat kotosalla ilman mitään erityistä tekemistä? Nyt on niin syksyistä ja pimeää, ettei edes halua lähteä minnekään.
VastaaPoistaNiinhän me ollaan, mutta silti tää tuntuu tekemiseltä! kotona täytyy esimerkiksi viedä koiraa ulos ja on kaikennäköistä tekemistä mutta ei täällä ole :D
PoistaKerro sit mitä ne ajatteli siitä pullasta! ;)
VastaaPoistayks meinas oksentaa yhen haukun jälkeen (koska kaneli duh) ja muut tykkäs mut oli vähä ihmeissää ulkonäöstä ku oli hiuka rumia :D
PoistaTanssiiks toi yks poika gangnam styleä? :DDD Vau aika jännä et kaikki vaa tanssii tuolla :D
VastaaPoistaKAIKKI tanssii gangnam styleä! :D mut varsinkin toi poika aina koulussa! on kyllä, iha ihmeellinen paikka :D
PoistaVoih suomalaista pullaa!! Kai teet korvapuusteja? ;) Meilläkin tänään juhlittiin Tykin 100-vuotis juhlaa. Voi vitsit on se niin outoo kun oot siellä, uskomattoman nopeesti aika jotenkin menny. Täällä on jo ihan pimeetä ja kylmä, hyi. Hauskaa viikonloppua! (:
VastaaPoistaMä olisin halunnut olla siellä! :(
PoistaTein muutaman tavallisen ja loput korvapuusteja ;)
Mäkään en ymmärrä miten tää aika kuluu, kohta oonkin jo takasin kotona :)
joo tollanen meno tääl ecuadorissaki on :D ja me kans sanottii rukouksii eri kielil yks päivä koulus ku siin oli nii montaa eri kieltä osaavaa, ja vaiks isä meidän tuliki latinaks ni kyl ne oli enemmä ihmeissään suomenkielisest versiost :D
VastaaPoistaJoo aina ku sanon jotai suomeks, kaikki on sellai "QUEEEEEE!" :D
PoistaIhan mielettömän upeita kuvia, sussa on kyllä pahasti valokuvaajan vikaa;). Täällä pohjanmaalla on satanut nyt muutaman päivän eli nyt on tosi syksyistä. Tietyissä paikoissa tulvii niin pahasti, että jopa teitä on poikki tuolla Ilmajoen ja Kauhajoen suunnassa.
VastaaPoistaKiva, että alat pääsemään elämän rytmistä kiinni ja olet löytänyt kaveriporukassa paikkasi:)
Serkkupojilta terkkuja!
-Ninni-
Eppuu.... Täällä odotellaan jo lisää kuulumisia :) No, ei tarvitse kuitenkaan stressiä ottaa.
VastaaPoistaMikäs toi jajjajjajjaaa -juttu oikein on? Siis facebookissa näyttää olevan jokin aika yleinen sanonta sielläpäin. Ei mul muuta. Paitsi et jajajjajjjaaaa jaja.
;)
-v-
Joo mä muistan, ku koriskaveri oli jossain vastaavassa maassa vaihdossa vuosia sitten, nii pikkasen ärsytti toi jajjajjaaaaja aina kaikkien kommenttien ja statusten perässä, ku se kirjotteli niille paikallisille. Ei kyllä ikinä selvinny mitä se tarkottaa :) Joten itseki ootan vastausta (ja uutta kirjotusta)!
Poista-Oona
Espanjassa sanotaan j-kirjain h:na, eli toi on hahaha! :)
Poista