Liikenneruuhka argentiinalais-chileläiseen tapaan

Tässä kuvassa oltiin vielä oi-niin-iloisina menossa Chileen!

"En enää ikinä palaa Chileen. Ainakaan autolla. Ainakaan tätä tietä pitkin. Vielä vähemmän pääsiäisviikonloppuna." 

Kaikki varmaan tuntevat yhden käsitteen lattarimaista: mañana-aikataulu. Ei tehdä tänään sitä mikä voidaan jättää huomiselle, myöhästellään joka paikasta, otetaan rennosti... Noh, tälläiseen aikatauluun olen jo hyvin tottunut, ja olen ehkä hieman itsekin siihen taipunut, mutta pääsiäisenä päästiin ihan uusiin ulottuvuuksiin tässä viivästelyssä.

Päätettiin parisen viikkoa sitten lähteä pitkäksi viikonlopuksi Chilen pääkaupunkiin Santiagoon isän työmatkan takia. Koska lentokoneella ei pääse helposti, kulkuneuvona toimi auto. Yksi päivä matkustettiin toiseen provinssiin Mendozaan, käytiin tutustumassa sen ihanaan pääkaupunkiin ja oltiin siellä yötä. Aamulla lähdettiin ajamaan Chileä kohti, ja matka sujui ihan hyvin kokonaisuudessaan noin seitsemässä tunnissa. Tullijonossa viivästeltiin suunnilleen kolme tuntia, mutta kauniissa vuoristomaisemissa oli ihan mukavaa odotella. 

Santiagoon saavuttuamme löysimme tiemme ihanaan hotelliin ja syömään. Siellä vietettiin noin kolme päivää tutustuen eri kaupunginosiin, ja suuri osa ajasta vietettiin shoppailemassa. Tykästyin Santiagoon kovasti: se oli nätti sekoitus Argentiinan Cordobaa ja Buenos Airesia. Paluumatkalle pääsiäismaanantaina lähdettiin iltakahdeksalta, sopivasti niin että ehdittäisiin ylittää raja ja saapua nukkumaan Mendozaan. Argentiinan ja Chilen rajanylitykseen kun on aikataulut: Chileen päin voi mennä aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja Argentiinaan iltakahdeksasta aamukahdeksaan. Tämä koska tie on mutkitteleva, kapea ja siinä noustaan/laskeudutaan noin 4500 metristä. 

Itse rajanylitys sujui sukkelasti, mutta ongelmat tulivat vastaan Argentiinan tullia lähestyttäessä. Pimeydessä näkyi vain loputon, kiemurteleva punaisten autonvalojen liikkumaton jono. Kello oli noin kymmenen illalla, ja navigaattori näytti, että Mendozaan saavuttaisiin kello yhdeltä yöllä. Noh, sinne saavuttiin kyllä kello yhdeltä, mutta vasta seuraavana päivänä.

 Tunnit kuluivat ja 13 kilometrin pituinen autojono liikkui muutamia kymmeniä metrejä tunnissa. Kukaan ei tiennyt, missä Argentiinan tulli sijaitsi, eikä sitä, kuinka kauan olisi vielä oltava autossa. Koska olimme keskellä Andien vuoristojonoa, ei saatavilla tietenkään ollut ruokaa, vessoja, juotavaa... Noin kolmelta aamuyöllä ihmiset alkoivat jo vähän hermostua. Aina välillä autojonon ohitti rekka jos toinenkin, ja aina välillä taaempana jonossa olleet autoilijat päättivät liittyä rekkajonoon. Aluksi ohittelijat saivat osakseen vain tööttäilyjä, mutta sitten me muut jonottajat hermostuttiin. Ihmiset poistuivat autoistaan, asettuivat tielle eivätkä päästäneet ohittelijoita etenemään. Muut käänsivät autojansa tielle poikittain. Joku keräsi kiviä ja heitteli niitä ohittelijoiden päälle. Pari kertaa autot saatiin pysäytettyä, kuskit revittiin autoista ulos ja parin nyrkinheilatuksen jälkeen ne palasivat kiltisti omille paikoilleen perinteisten argentiinalaisten kirosanahuutojen saattelemina. 

Kauniin yön (2 astetta, upea tähtitaivas ja lumisadetta) jälkeen näimme auringonnousun Andeilla, edelleen autossa istuen. Aamukymmeneltä näimme vihdoinkin erään kaarteen takana tullin. 12 tunnin jonottamisen jälkeen oli ihanaa päästä ajamaan vihdoin kunnon nopeudella, joka, kaiken tämän huonon onnen jälkeen, kostautui sekin. Poliisi pysäytti kuskina olleen hostisän, kertoi tämän tehneen laittomuuksia ohittaessaan erään auton, ja kertoi, että hänet ja ajokortti pidettäisiin Mendozassa seuraavaan päivään asti. Olimme jo päivän myöhässä koulusta, vanhemmat eivät olleet nukkuneet 40 tuntiin emmekä mekään siskon kanssa olleet kovin hyväntuulisia - tilanne ratkesi sillä että me kolme hullua naista alettiin kaikki itkemään, poliisi pelästyi ja päästi meidät menemään. 

Yö vietettiin Mendozassa, ja seuraavana päivänä päästiin vihdoinkin Santiagoon. "Santiago querido - rakas Santiago" taisi päästä suustani laulun sävelin kun päästiin kotiin. Aivan liikaa matkustamista, odottamista, ongelmia ja tunteja kuului tähän matkaan. Pari päivää sitten isä mainitsi illallisella, että hän haluaa ostaa uuden auton, mutta ainoa kappale Argentiinasta löytyy Mendozasta. Huudettiin hostäidin- ja siskon kanssa kaikki yhteen ääneen "Me ei ainakaan lähdetä sitä hakemaan!". 

Joten siis. Jos jonain päivänä Suomeen palattuani jumitun aamuruuhkaan, en valita. 12 tunnin  chileläis-argentiinalaisen ruuhkan koettuani kaikki muu on ihan kevyttä sarjaa.