Elämäni paras päivä

Torstai 6.6. jäi mun mielessä mun elämän parhaaksi päiväksi. Sitä päivää varten oltiin tehty valmisteluita noin viiden kuukauden ajan, tuhlattu kymmeniä oppitunteja suunnittelemista ja paperin silppuamista varten, maksettu itsemme kipeiksi, tehty kymmeniä pompuloita, lettejä, ostoksia ja kylttejä ja kiistelty kaikesta mahdollisesta. Tuona päivänä esiteltiin meidän abihuppari! 

Argentiinalaisessa abivuodessa on kolme kohokohtaa, ainakin täällä Santiagossa. Ensimmäisenä la presentación de buzos, eli tämä abihupparijuhla, toisena bilematka etelään Barilocheen, ja viimeisenä egreso, eli päätösjuhla. Itse ehdin osallistua ainoastaan presentacioniin, mutta se riittää, kun en tiedä paremmasta ;)

Kouluvuoden alkaessa maaliskuussa alettiin suunnittelemaan huppariamme. Meidän koulussa on pakko käyttää värejä sininen, punainen, valkoinen tai harmaa, mutta muuten valinta on vapaa. Tehtiin kukin omat ehdotuksemme, ja päädyttiin aika yksimielisesti tähän huppariin, joka on sattumoisin vierailevan tähden eli minun suunnittelema! Hienosäätöä tehtiin, kun päätettiin koulun nimen, vuosiluvun ja nimen suhteen. Me päädyttiin laittamaan vain alkukirjaimet. Sitten laitettiin yksi ompelija tekemään huppareita, mikä oli kyllä suuri virhe. Lopulta ompelijan tekemät mokat saatiin korjattua, ja niin saatiin käsiimme kaupungin hienoin abihuppari!

Keskiviikkoiltana kokoonnuttiin koulun pihan koristelemisen jälkeen yhden luokkalaisen luo previaan, ja pitkän yön jälkeen aamukymmeneltä noustiin bussiin naamat maalattuina ja täynnä juhlamieltä. Koulussa meitä odotti soittokunta ja 15 jätesäkillistä meidän silppuamaa paperia - eipä siinä muuta tarvittukaan. Vietettiin pari tuntia "esitellen" hupparia - eli siis pompittiin, laulettiin, tanssittiin, huudettiin kannatuslauluja, naurettiin, heiteltiin paperia, serpentiiniä ja savua (ja poltettiin vahingossa itsemme ja sivullisia), kylvettiin paperisilpussa, otettiin kuvia ja nautittiin niin paljon elämästä. Mulle toi hetki summasi kyllä koko vuoden, se oli täydellistä. 

Koululta lähdettiin pienen välipalan jälkeen yhden luokkalaisen mökille, jälleen bussissa huutaen ja laulaen niin että koko kaupunki kuuli ja vietettiin siellä koko iltapäivä auringossa maaten, tanssien, juhlien ja nauraen. Illalla kymmenen aikaan raahauduin kotiin (22 tuntia poissa oltuani) ja nukuin 15 tuntia koulupuku päällä ja heräsin seuraavana päivänä niin onnellisena. Vaikka en lihaskivuiltani pystynyt edes kävelemään, en pystynyt muuta kuin hymyilemään ja miettimään että mullapas on maailman paras luokka!